torstai 18. syyskuuta 2014

MILLAINEN ON HYVÄ AVUSTUSHAKEMUS?

Luovien alojen rahoitusseminaari Turussa, Valtion Virastotalossa 18. syyskuuta 2014 koostui lukuisista rahoittajaesittelyistä sekä omasta luennostani otsikolla Millainen on hyvä avustushakemus?

Luentoni pohjautui kahteen asiantuntijahaastatteluun sekä omiin kokemuksiin ahkerana apurahojen hakijana, tuottajana, entisenä taiteen tuottamisen läänintaiteilijana ja taiteen ja kulttuurin talouskysymyksistä kiinnostuneena kouluttajana.

Tämä luento on päivitetty ja laajennettu versio puheenvuorosta, jonka pidin Porissa Ohjauskulma-hankkeen seminaarissa joulukuussa 2013. Luento on tässä jaettu viiteen osabloggaukseen.

Suuri kiitos haastatteluista ja kiinnostavista keskusteluista Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK:n tuotantoneuvoja Milla Moilaselle ja Visuaalisen taiteen keskus FRAME:n koordinaattori Karoliina Korpilahdelle. Haastattelin heitä ensimmäisen kerran 3.12.2013 ja uudelleen 16.9.2014.

Kiitos myös Satakunnan ja Varsinais-Suomen ELY-keskusten luovien alojen yhteyshenkilöille, joilta sain kuulla kokemuksia AVEK:n CreMA-rahoituksesta.

Luovien alojen rahoituspäivän erinomaisista juonnoista ja järjestelyistä vastasi Taiteen edistämiskeskuksen Lounais-Suomen toimipisteen työnsuunnittelija Veera Laurila. Päivän koko ohjelma löytyy täältä: http://www.taike.fi/fi/uutinen/-/news/480433

Hyviä hakuja ja hauskaa syksyä toivottaen,

Tuuli

P.S. Olkaa yhteydessä tuuli.penttinen-lampisuo (at) kallo.fi





























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti