keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Luovien alojen rahoituspäivä 14.9.2016

Luovien alojen rahoituspäivä 14.9.2016 Turku

Jo kolmannen kerran sain kutsuttuna luennoitsijana osallistua Taiteen edistämiskeskuksen Varsinais-Suomen toimipisteen erinomaiseen luovien alojen rahoitusseminaariin. Useissa puheenvuoroissa esiteltiin säätiöiden, valtion ja kaupungin rahoitusta sekä yritys- ja yhteisörahoitusta taiteelle ja tieteelle.

Oma osuuteni oli otsikoitu "Millainen on hyvä avustushakemus". Ennen otsikon mukaista osuutta taustoitin omaa työtäni ja esittelin lyhyesti Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK:n tukimuotoja. Niistä tässä. Varsinaiseen aiheeseen pääsen alemmassa postauksessa.

Toimin Kallo Works -osuuskunnassa tuottajana ja yrittäjänä. Kallo toimii Porissa, Turussa ja Tampereella tarjoten kulttuuri- ja markkinointipalveluita tapahtumista taidetuotantoihin, viestintään ja mainostoimistopalveluihin. Kallon jäsenet ovat mm. tuottajia, graafisia suunnittelijoita, valokuvaajia ja kirjoittajia.

Omia tuotantojani ovat mm. Satasoitto-festivaali, LiikKUVAT-palvelu ja Poikkitaiteellinen yhdistys Poike ry:n ja Pori Oopperan yhteistuotantona nukketeatteriooppera Croak.

AVEK toimii tekijänoikeusjärjestö Kopioston osana Helsingissä. Aloitin AVEK:n mediataiteen tuotantoneuvojana 1.8.2016. Pesti on määräaikainen (2+2v) ja osa-aikainen (n. 1pv/vko). Olen tavoitettavissa AVEK:ssa yleensä perjantaisin.

Tässä on esitelty AVEK:n toimintaa ja tukimuotoja vain ylimalkaisesti. Audiovisuaalisen alan toimijoiden ja luovan alan yrittäjien kannattaa tutustua AVEK:iin tarkemmin verkossa ja ottamalla suoraan yhteyttä henkilökuntaan.

Käsittelen työssäni mediataiteen alan hakemukset ja annan niihin liittyvää neuvontaa. Mediataiteen käsikirjoitustukea ja kohdeapurahaa voidaan myöntää yksityishenkilöille. Ennakkotukea, tuotantotukea ja jälkituotantotukea myönnetään vain yhteisöhakijoille.
AVEK:illa on erilaisia av-alan tukia sekä luovan alan kehittelytukia, joilla kaikilla on omat hakuajat ja kriteerit. Eri tukimuodoilla halutaan täydentää alan rahoitustarjontaa ja vastata ajankohtaisiin tarpeisiin. Tukipaletti voi siis muuttua ja saada uusia painopisteitä, joten sitä kannattaa seurata aktiivisesti:

 AVEK:n koko henkilökunnan yhteystiedot ja neuvonta-ajat löydät täältä.
Luento jatkuu alemmassa postauksessa aiheesta "Millainen on hyvä avustushakemus".

Millainen on hyvä avustushakemus

Luovien alojen rahoituspäivä 14.9.2016, Turku

Taiken järjestämässä seminaarissa luentoni toinen osa käsitteli hyvää avustushakemusta. Se pohjautui taustahaastatteluihin sekä omiin kokemuksiin kokeneena hakijana ja tuoreena mediataiteen tuotantoneuvojana.

  




Esimerkkibudjetti on laadittu tuottamani LiikKUVAT-palvelun hakemukseen Oskar Öflundin säätiölle 2015. LiikKUVAT on Kallon hallinnoima toimintamalli, jossa viedään videotaidetta hoitolaitoksiin. Haettavan tuen kohdentumista on korostettu oikealla palstalla ja vihreällä värillä:


Huomaa yllä esimerkkibudjettiin sisällytetty in-kind-työ sekä yhteistyökumppanina toimivat sairaalan osuus menoista ja rahoituksesta. Ne kertovat projektin laajuudesta, vaikka varsinainen raha ei projektin tilillä liikukaan.













Ota rohkeasti yhteyttä, jos olet esimerkiksi kiinnostunut osuuskuntayrittämisestä, tuotannollisesta yhteistyöstä tai  uusista luennoista!